Tervetuloa
Vuosi oli 2014. Haukilahtelaisen paritalon alakerrassa, autotallista makuuhuoneeksi aikoinaan kunnostetun huoneen nurkassa istui 16-vuotias nuori naisen alku. Huone oli kuin kenen tahansa teini-ikäisen; sänkyä kannatteli lattian sijaan vaatteiden lautta ja jos sattui paikalle hyvän sään aikaan, pilkahdus työpöydästä oli mahdollista paikantaa.
Tyttökin oli näin ulkoisesti aivan tavallisen teinitytön näköinen. Kauluspaita viimeistä nappia myöten napitettuna, punaiset paksut hiukset levittäytyneinä olkapäille ja pisamat leikkimässä liikkeetöntä hippaa poskipäillä. Tytön ympäriltä löytyi kaikki mitä tarvita saattaa; vihko täynnä runoutta, kuulokkeet ja vaaleanpunainen iPod kaiverretulla tekstillä "Truth is - I am done pretending." - tietenkin ikuisen romantikon elkein jälleen jonkun epätoivoisen rakkauden inspiroimana. "Rakkauden", jota hän vuosien päästä muistelisi pieni virne suupielessään.
Keskittynyt ilme kasvoillaan, tarinamme päähenkilö pureksi poskeaan ja tuijotti herkeämättä tietokoneen ruutua. Sormet liikkuivat näppäimistöllä valon nopeudella, kun hänen alati uutta oppivat aivonsa analysoivat elämää ja ympäröivää maailmaa viattomin nuoren naisen silmin. Hän hetki hetkeltä enemmän oppi näkemään myös maailman säröjä, joista kirjoittamalla hän tunsi voivansa muuttaa maailmaa.
Mennään kuusi vuotta elämää eteenpäin. Samassa Haukilahtelaisessa talossa, makuuhuoneessa, josta on noin viiden askeleen matka edelliseen, sängyllä itseään peilistään katsoo 22-vuotias nuori nainen. Huone on kuin kenen tahansa nuoren aikuisen; kaappi pullollaan muistoja, lattialla muutama vaate ja Ikean sininen kassi - pyykkien kotiin kuljetusta varten. Nuori nainen näyttää myös kovin tavalliselta; pipo punertavien hiusten peitteenä, sulloutunut siskonsa yhdeksännen luokan luokkahuppariin ja pisamat yhä jatkavat poskilla leikkiään. Vieressään hänellä on vihko ja kynä, päässään kuulokkeet, sylissä tietokone.
Tuolloin 16-vuotiaana hän oli kirjoittanut kahden vuoden ajan blogia, jossa ratkoi elämänsä suurempia ja pienempiä ongelmia. Kaikki ongelmat tuntuivat poksahtavan auki kuin hillopurkki konsanaan. Blogin kirjoittaminen - ja oikeastaan kaikki kirjoittaminen sen mukana - hiipui hänen elämästään ja jäi kokonaan pois kuuden vuoden ajaksi.
Tämän 22-vuotiaan eläessä 2020-luvun avaamassa utopistisessa scifi-romaanissa hän päätti, että nyt on taas aika.
Joten täällä sitä ollaan. I'm back bitses. I hope you'll enjoy the ride.
-Rosa
Tyttökin oli näin ulkoisesti aivan tavallisen teinitytön näköinen. Kauluspaita viimeistä nappia myöten napitettuna, punaiset paksut hiukset levittäytyneinä olkapäille ja pisamat leikkimässä liikkeetöntä hippaa poskipäillä. Tytön ympäriltä löytyi kaikki mitä tarvita saattaa; vihko täynnä runoutta, kuulokkeet ja vaaleanpunainen iPod kaiverretulla tekstillä "Truth is - I am done pretending." - tietenkin ikuisen romantikon elkein jälleen jonkun epätoivoisen rakkauden inspiroimana. "Rakkauden", jota hän vuosien päästä muistelisi pieni virne suupielessään.
Keskittynyt ilme kasvoillaan, tarinamme päähenkilö pureksi poskeaan ja tuijotti herkeämättä tietokoneen ruutua. Sormet liikkuivat näppäimistöllä valon nopeudella, kun hänen alati uutta oppivat aivonsa analysoivat elämää ja ympäröivää maailmaa viattomin nuoren naisen silmin. Hän hetki hetkeltä enemmän oppi näkemään myös maailman säröjä, joista kirjoittamalla hän tunsi voivansa muuttaa maailmaa.
Mennään kuusi vuotta elämää eteenpäin. Samassa Haukilahtelaisessa talossa, makuuhuoneessa, josta on noin viiden askeleen matka edelliseen, sängyllä itseään peilistään katsoo 22-vuotias nuori nainen. Huone on kuin kenen tahansa nuoren aikuisen; kaappi pullollaan muistoja, lattialla muutama vaate ja Ikean sininen kassi - pyykkien kotiin kuljetusta varten. Nuori nainen näyttää myös kovin tavalliselta; pipo punertavien hiusten peitteenä, sulloutunut siskonsa yhdeksännen luokan luokkahuppariin ja pisamat yhä jatkavat poskilla leikkiään. Vieressään hänellä on vihko ja kynä, päässään kuulokkeet, sylissä tietokone.
Tuolloin 16-vuotiaana hän oli kirjoittanut kahden vuoden ajan blogia, jossa ratkoi elämänsä suurempia ja pienempiä ongelmia. Kaikki ongelmat tuntuivat poksahtavan auki kuin hillopurkki konsanaan. Blogin kirjoittaminen - ja oikeastaan kaikki kirjoittaminen sen mukana - hiipui hänen elämästään ja jäi kokonaan pois kuuden vuoden ajaksi.
Tämän 22-vuotiaan eläessä 2020-luvun avaamassa utopistisessa scifi-romaanissa hän päätti, että nyt on taas aika.
Joten täällä sitä ollaan. I'm back bitses. I hope you'll enjoy the ride.
-Rosa
Kommentit
Lähetä kommentti